Tapaaminen vihkipapin kanssa – mitä vihkikeskustelussa tapahtuu?

Viime viikolla kävimme tapaamassa vihkipappiamme, ja jostain syystä tapaaminen jännitti minua kovasti etukäteen. Olen ollut muutaman kerran aikaisemmin kirkkohäissä, mutta en tietenkään itse oikein osannut odottaa millainen koko toimitus ja näin ollen sen suunnittelu papin kanssa tulisi olemaan. Minua ehkä jännitti myös se, kuinka meillä hänen kanssaan synkkaisi, sillä olisi todella ikävää, mikäli vihkipappi ei olisi samalla sivulla meidän kanssamme.

kihlakuvaus_helsinki_taydenkuun_kuva-37
Kuva: Täydenkuun Kuva

Olimme valinneet papin etukäteen meidän seurakunnastamme. Tapaaminen sijoittui kuitenkin vihkikirkkoomme, jossa jo hieman myös harjoittelimme alttarilla olemista sekä kaikkea sitä mitä siihen kuului. Heti ensi hetkestä lähtien, minulle tuli todella hyvä ja lämmin fiilis pappimme puheista sekä koko toimituksesta. Mitä sitten tapaamiseen kuului? No kävimme läpi minun ja Samulin tarinaa hieman. Kuinka olimme tavanneet ja miten rakastuimme? Miksi haluamme mennä naimisiin ja mitä me toisillemme oikein merkitsemme? Pappi kyseli myös melko vaikeitakin kysymyksiä, kuten sitä tahdon-sana meille merkitsee. Minusta näitä asioita on aivan äärettömän tärkeää pohtia, sillä en ollut aikaisemmin oikein edes sisäistänyt sitä mitä tuolla tahdon sanalla tarkoitetaan eli mihin oikein olen lupautumassa.

Voin kuvitella, että viimeistään siinä papin edessä moni saattaa vielä miettiä sitä onko nyt tekemässä ihan oikeaa ratkaisua? Avioliitto ei ole vain sen yhden päivän homma, vaan sinun on valittava se toinen joka päivä. Rakkautta voi olla todella vaikea näyttää niinä huonoina päivinä ja elämän vastoinkäymisisissä, mutta kuten pappimme meille sanoi, rakkautta voi myös osoittaa teoin, aina ei tarvita sanoja. Minusta oli hienoa käydä näitä asioita tapaamisella läpi sekä myös kertoa niitä ääneen Samulille. Olisi muutenkin tärkeää kertoa toiselle usein, mitä hän todella merkitsee, eikä vain siinä papin silmien alla.

Kävimme läpi myös vihkikaavaa ja saimme valita, tuleeko meille esimerkiksi sormuslupaukset. Me jätimme ne välistä, sillä se osuus ei oikein tuntunut meidän näköiseltä. En ole ihan varma pystynkö siinä alttarilla sanomaan mitään muuta kuin tahdon. Eniten minua päivässä taitaa (ainakin näin etukäteen) jännittää juuri tuo vihki-osuus. Kuinka kehoni reagoi? Pyörrynkö? Pystynkö puhumaan? Miten nopeasti oikein kävelen alttarille?

Olen päättänyt kävellä alttarille yksin. Minusta se, että isä (tai muu sukulainen) luovuttaa tyttärensä alttarilla sulhaselle on todella kaunis ja ihan koskettava tapa, mutta en vain koe sitä omanlaiseksi. Jotenkin tuntuu, että ei minua olla luovuttamassa kenellekään, enkä ole niin sanotusti ”kenenkään”, vaan pysyn edelleen tyttärenä sekä tietenkin sitten vihkimisen jälkeen vaimona. Isäni alkaa olemaan jo iäkäs, eikä hän osannut varmuudella sanoa, pääseekö hän edes paikanpäälle juhlaan. Kotiseutuni, jossa vanhempani asuvat on melko kaukana, joten matkustaminen vaatii aina oman veronsa. Aluksi ajatus siitä, ettei isäni olisi paikalla harmitti kovasti, mutta nyt olen ymmärtänyt, ettei toista voi pakottaa, oli se tilaisuus mikä tahansa. Meillä jokaisella on ne omat pelot ja rajat, joiden yli joko pääsemme tai sitten emme. En voi vaatia toista tekemään jotain sellaista mihin hän ei fyysisesti tai henkisesti ole valmis – toisen valintoja täytyy siis kunnioittaa. Olen täysin sinut sen asian kanssa, että kävelen alttarille yksin ja minusta se on jopa hieno juttu, minun erityinen hetkeni.

Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi, että jos se vain on mahdollista, tapaa vihkipappisi ja käy hänen kanssaan teidän tarinaa läpi. Mitä enemmän pappi teistä tietää, sitä henkilökohtaisemman puheen hän voi teille alttarilla pitää. Ja kyllä se hieman jännitystä laannuttaa, kun on edes jonkinlainen käsitys siitä, mitä siellä kirkossa oikein pitää tehdä, eli: kävellä, polvistua, sanoa tahdon ja suudella.

Tagged

32 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.