Yhteistyö: Café Fika

Juhlista on nyt kaksi viikkoa, mutta onneksi häähumua voi pitää yllä näitä kuvia katsellen ja postauksia kirjotellen. 🙂 Hääkakun etsintä aloitettiin jo viime kesänä maistelemalla Turussa saatavalla olevia vegaanisia kakkuja. Osa ei ollut tarpeeksi juhlavan näköisiä ja osa oli aivan liian makeita. Keväällä 2018 löysimme Café Fikan, jolla oli pari vegaanista ja gluteenitonta kakkua. Tilasimme näistä maistiaispalat, jotka kävin noutamassa kahvilalta.

Hurmaava Kahvila Fika sijaitsee Tuomiokirkon takana ihanassa vanhassa puutalossa. Talo on rakennettu leivintuvaksi vuonna 1830 ja saneerattu sitten kahvilaksi vuonna 2015. Jos olisin paljon kahviloissa käyvä ihminen, kävisin ehdottomasti täällä jo pelkän miljöön ja tunnelman takia. Maisteltavat kakut olivat vadelmasacher ja vaahterasiirappisuklaakakku. En tiedä, miten olisin selvinnyt päätöksestä, jos mun olisi pitänyt tehdä se yksin. Molemmat kakut olivat niin herkullisia. Onneksi maistamassa oli myös Karo ja mun serkkuni. Päädyimme vaahterasiirappisuklaakakkuun, joka tuunattiin vielä passionhedelmällä.

Kahvin avecina tarjottiin Baileys Almandea ja konjakkia. Kuva: Sarah Kinani

Kerroin juhliemme tyylistä, ja Café Fikan Pirjo ehdotti kakuiksi marjoin, hedelmin ja kukkasin koristeluja drip cakeja, joissa suklaa valuu reunoille. Tuntui, kuin hän olisi lukenut ajatukseni! Emme siis halunneet kerroskakkua hääkakuksi, vaan näitä samankokoisia kakkuja tuli yhteensä neljä.

Kuva: Sarah Kinani

Meille ei myöskään tullut perinteistä kakunkoristetta kakun päälle. Kakkupöytä oli koristeltu kynttilöin ja viherkasvein. Pieni yksityiskohta oli kultaiseksi maalattu hevospariskunta, jonka voi nyt sitten tulkita kakunkoristeeksi. Hevosia oli myös vieraskirjapöydässä ja meidän pöydässämme, ja loppuillasta juhlien lapsivieraat saivat ottaa nuo mukaansa kotiin lähtiessään.

Kuva: Sarah Kinani

Kakkujen päällä oli viikunaa, karhunvatukoita, mansikoita, vadelmia, pensasmustikoita, ananaskirsikoita ja punaherukoita. Lisäksi saimme Cafe Fikasta mukaan syötäviä kukkia, joilla koristelua olisi voinut täydentää vielä runsaammaksi, mutta nuo ruiskaunokit päätyivät kakkupöydän koristeeksi, sillä kakut olivat kauniita ilmankin.

Kuva: Sarah Kinani

Kakku maistui vieraille todella hyvin, ja he kyselivätkin paljon, mistä kakku oli tilattu. Jopa kesän aikana monet juhlat nähneet juhlapaikan omistajat kysyivät, ”kuka taikuri kakut on tehnyt”. Kakuthan olivat siis vegaaniuden lisäksi myös gluteenittomia, jotta kaikki vieraat pystyivät syödä samoja kakkuja. Jo pelkkä gluteenittomuus tai vegaanius voisi tuottaa leipomisessa pulmia, mutta Café Fikalle ei todellakaan. Myös määrällisesti kakkua oli todella sopivasti. Kannattaa ehdottomasti tsekata tuon kahvilan tarjonta, jos kaipaat Turussa leivonnaisia. Palvelussa on kaikki kohdallaan: kakut olivat herkullisia ja kauniita, erityisruokavaliot huomioitiin sekä saimme loistavaa asiakaspalvelua. ? Kiitos Pirjo ja muut!

Kuva: Sarah Kinani

 

71 vastausta

  1. Often times, that s a more invasive drug you can try called alprostadil, which is given either through an injection in your penis or a suppository in your penis s opening cialis without prescription The latter one is not available through many brand store which makes purchasing this generic brand so challenging

  2. We strive to provide our users with accurate data, but we reserve the right to have errors or incomplete information buy cialis with paypal These are for your convenience so that you do not have to fill in your details again when you leave another comment

  3. Multum s drug information is an informational resource designed to assist licensed healthcare practitioners in caring for their patients and or to serve consumers viewing this service as a supplement to, and not a substitute for, the expertise, skill, knowledge and judgment of healthcare practitioners cialis dosage

  4. However, a recent Cochrane review revealed that whereas metformin was associated with improved clinical pregnancy and ovulation rate, it did not improve live birth rates when used alone or in combination with CC or when compared with CC 10. clomid ovulation

  5. чита хостел да гостиница мегаполис воркута
    ишим гостиницы ессентуки санаторий исток цены на 2021 алекс резорт отель гагра отзывы
    отель горки панорама красная левант отель ялта официальный сочи отдых у моря

  6. санатории сочи отзывы отель дача дель соль витязево официальный сайт
    валенсия джемете официальный сайт ессентуки санаторий имени калинина официальный сайт евпатория крым
    славянка анапа официальный сайт цены санаторий чкалова самара официальный дома отдыха абхазии

  7. владимир хостел отель абхазия
    туры в крым дешево джемете фея 3 pyatigorsk hotttt com
    спа дворец grand wellness novahovo судак сокол объединенные пансионаты пицунды официальный сайт

  8. туапсе аравана цена
    гостиницы и отели в анапе мисхор отдых зао санаторий малая бухта
    пансионаты управления делами президента официальный сайт гостиницы в сызрани на карте подмосковье в подольске

  9. лавикон отель горящие путевки в санаторий краснодарского края
    гостиница академическая москва официальный сайт цены арт отель пермь алтика алтай официальный
    отель марракеш витязево золотой колос алушта официальный сайт санаторный отдых

  10. интурист в ялте официальный сайт цены санаторий дивноморское геленджик
    роднички кашира отель de la rey спб шокотель перово цена
    гостиница авиатор красноярск аквалоо цена билета в аквапарк 2021 город горячий ключ достопримечательности

  11. Some medications like oral birth control pills, postmenopausal hormone therapies, and infertility treatments may be associated with breast pain and tenderness order propecia online In certain embodiments, the present invention provides a compound of formula I, wherein n is 1, p is 1, q is 1, R 2 is CHF 2, R 3 is hydrogen, R 4 is hydrogen, Ring A is piperidinyl, piperazinyl, or morpholinyl, and Ring B is

  12. Common interactions include abdominal pain among females and chronic kidney disease among males buy azithromycin in usa A justification engine was implemented, which recorded the sequence of each rule that was fired and the current CF value of all input and output parameters at the time of instantiation to track and justify the logic of the conclusions

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.