Tervetuloa meidän matkaan kohti jouluisia kaupunkihäitä! Jotain Punaista-hääblogin takana häärää Tuuli, joka haaveilee unelmiensa prinsessahäistä niin vapaa-ajalla, kuin työkseenkin.

Me <3

Meidän, eli minun ja Mikon matka alkoi kesäisistä tindertreffeistä, kulki Tanskan kautta, jossa sain sormuksen sormeeni ja saapuu seuraavaan etappiinsa jouluisissa kaupunkihäissä Helsingin ytimessä. Kauas ei tarvitse hääautolla matkata, sillä kotimme sijaitsee Töölössä aivan keskustan kupeessa. Töölössä asustaa kanssamme myös kaksi suloista kissaa, Furla sekä Nesso.

Tyttökissa Furla vasemmalla ja Nesso-kolli oikealla

Näin 28-vuotiaana on tullut minun aikani jättää yliopisto-opinnot vihdoin taakse valmistuessani tänä keväänä ruotsinopettajaksi. Gradun näpyttelyn oheen kaipasin kuitenkin tekemistä, ja hainkin häähuuruissani töihin juhla- ja morsiuspukuliike Zazabellaan! Ajatella, että häämekkojen hypistelystä ja morsianten kanssa fiilistelystä maksetaan vielä palkkaa…

At the office

Tässäpä taitaa olla ne tärkeimmät taustatiedot ja seuraavissa postauksissa päästäänkin sitten asiaan, eli itse häihin ja niiden ah niin ihanaan (ja stressaavaan…) suunnitteluun!

Kävithän myös ottamassa jo Jotain Punaista-instagramtilin haltuun?

Ihanaa saada just sut mukaan meidän matkalle!

Hääterveisin,

Tuuli

118 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.