Heti häiden suunnittelujen alkuvaiheessa meillä oli yksi hyvin selkeä näkemys:

”Meidän häihin ei askarrella!”

En itse ole askartelija/tuunaaja/näpertäjä tyylinen ihminen, vaan pyrin lähtökohtaisesti löytämään asiassa kuin asiassa jo valmiin ratkaisun – koskipa se sitten kodin sisustusta tai häidemme yksityiskohtia. Itse tekeminen tuntuu jo lähtökohtaisesti siis hieman vaikealle ja aikaa vievälle, eikä lopputuloskaan ole taattua laatua…ainakaan omalla kohdallani.

Kaaso olikin hieman hämmentynyt ilmoittaessamme jo suunnittelun alkumetreillä, ettei hääjärjestelyihimme tulisi kuulumaan minkäänlaisia askarteluiltoja. Ei korttien laatimista, ei vieraiden pienoisten lahjapakettien käärimistä, ei koristeiden kartoittamista…ei mitään. Tämä aiheutti kuitenkin välittömästi sen verran suurta hämmennystä ja kysymyksiä, että kompromissina tulin luvanneeksi pahimman askarteluinnon taltuttamiseksi kaasolle nk. WC-korien väkerryksen. WC-korit ovat varmaan monelle häävieraalle ja -parille tuttu konsepti. Kyseessä on siis ns. ensiapukori, joka on sijoitettu nimensä mukaan juhlapaikan WC-tilaan. Korit voivat sisältää esimerkiksi sukkahousupareja, nenäliinoja, hiuslakkaa taikka pinnejä. Olemmekin aikaisemmin täällä blogissakin kertoneet, kuinka kohdallamme juuri vessakorit ovat näin ollen saaneet sisäpiiri vitsin aseman

Viime viikolla oli kuitenkin aika pyörtää alkuperäiset sanat ja suunnitelmat, kun löysin itseni lähettämästä kaasolle WhatsApp-viestiä kuvien kera askarreltavista ”häähuiskuista”. Näitä huiskuja siis käytetään, kun pari astuu ulos kirkon ovista. Olin ollut tietoinen huiskujen käytöstä jo aikaisemmin, mutta jostain syystä vasta nyt innostuin tästä ideasta. Huiskut voisi olla kiva lisä saippuakuplien rinnalle, joita olemme jo kaavailleet puolestaan riisin tilalle kirkosta poistumisen yhteydessä. Filosofikin näytti pitävän ideasta, joten lähdin heti miettimään toteutusta. Huiskut vaikuttavat olevan suhteellisen helppo toteuttaa ja löysin niihin jopa teko-ohjeet (mistäpä muualtakaan) pinterestistä!

 

Liimaa, tikut, silkkinauhat ja ehkä muuta pientä tuunausta…Eihän nuo nyt kovin vaikea voi olla tehdä!

 

Kaksi päivää myöhemmin…

Palasin pohtimaan huiskuideaa ja löysin itseni kartoittamassa vielä, että löytyisikö näitä sittenkin valmiina esimerkiksi Ebaystä…taikka Facebookin hääkirppis-ryhmästä? Kyllähän nuo sen verran suosittuja on, että suurella todennäköisyydellä vastaan tulisi itseä miellyttävät vaihtoehdot!

Saa siis nähdä miten tässä käy -> joudummeko syömään sanamme, vai löydämmekö suoraan paketista –vaihtoehdon? Palataan raportoimaan tästä myöhemmin. 😉

Kuvat on lainattu pinterstistä ja jos innostuit myös ideasta niin hakusanalla ”wedding ribbon wands” löytyy lisää inspiraatiota 🙂

 

-Filosofin morsian

106 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.