Rakkautta koronan aikaan – tuplabuukkaukset auttoivat säilyttämään hääsuunnittelun ilon

sylikkäin istuva pariskunta kesäpäivänä rannalla

Pelko häiden peruuntumisesta tai siirtymisestä koronavirusepidemian vuoksi on varmasti kummitellut viime viikkoina jokaisen lähikuukausille häitään suunnittelevan mielessä. Monelle se ei ole peloista suurin, vaan mieltä saattaa painaa paljon enemmän vaikkapa jonkun riskiryhmään kuuluvan läheisen turvallisuus tai oma toimeentulo. Häihin liittyvä ahdistus on kuitenkin jollain tapaa erilaista.

Kerroin ensimmäisessä blogipostauksessani ylitsevuotavasta innostuksestani, kun olin viimein päässyt järjestämään häitäni lähes kahdenkymmenen vuoden unelmoinnin jälkeen. Mainitsin, että hääjärjestelyt toivat iloa arkeeni päivittäin. Nyt tuo ilo on vaarassa, ja se on jo itsessään iso menetys – varsinkin tällaisena aikana, kun ilonaiheet ovat muutenkin vähissä.

Onneksi tunnen itseni aika hyvin, ja tiedän, minkälaiset selviytymiskeinot minua auttavat parhaiten. Kaikille eivät samat keinot sovi, mutta minä olen viimeisen päälle varasuunnitelmien ihminen. Kun jokin asia ahdistaa, teen mahdollisimman selkeän suunnitelman sen varalle, että pahin tapahtuu. Kun varasuunnitelma on kunnossa, pystyn aika hyvin työntämään asian mielestäni.

Häittemme suhteen varasuunnitelmamme on siirtää häitä vuodella. Tarkoitus on, että mikäli emme pääse juhlimaan tänä kesänä, toteutamme nykyiset suunnitelmamme täsmälleen samassa muodossa vuotta myöhemmin.

Se ei missään nimessä ole kivuton ratkaisu. Samulin kosinnasta tulee syksyllä kuluneeksi jo viisi vuotta, ja naimisiinmenoa on jo lykätty useita kertoja minun toiveestani. Samuli on tainnut olla asiasta surullisempi kuin olen tajunnutkaan, ja nyt tulossa saattaa olla taas uusi pettymys. Tällä kertaa avioliiton lykkääminen tuntuu vielä ihan erilaiselta, kun olimme jo ehtineet molemmat kuvitella, että nyt olisi vihdoinkin meidän häittemme aika. Kynnys kahdestaan vihille karkaamiseen ja pelkkien hääjuhlien lykkäämiseen on kuitenkin korkea, kun olemme jo monta vuotta sinnitelleet aviotonta elämää nimenomaan siksi, että häävieraamme pääsisivät todistamaan avioliittomme alkua.

Häihimme liittyvät keskeiset palveluntarjoajat ovat kuitenkin suhtautuneet tilanteeseen upean joustavasti ja hyväksyneet meiltä tuplabuukkauksen: pidämme ensisijaisesti kiinni alkuperäisestä hääpäivästämme, mutta mikäli häiden järjestäminen ei heinäkuussa ole mahdollista, meillä on samat toimijat varattuna myös uudelle päivälle kesällä 2021.

Arastelin ensin pyytää yrittäjiltä tällaista venymistä, mutta asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, ettei pyyntöni ehkä kuitenkaan ole heidän kannaltaan niin epäkiitollinen kuin aluksi pelkäsin. Jos päättäisimme saman tien siirtää häät, he tuskin saisivat tämän vuoden kesälle uutta varausta. Sen sijaan ensi vuoden kesälle heillä on vielä hyvin aikaa löytää tilallemme uusi asiakas, mikäli emme varapäiväämme lopulta tarvitse. Näin ollen heidän kannaltaan on todennäköisesti parempi, että yritämme ensisijaisesti pitää kiinni alkuperäisestä päivästä. Jos kuitenkin tilanne nyt tulevana kesänä on lopulta sellainen, ettei häitä voi viettää, on yrittäjienkin etu, että yksi heidän kesän 2021 asiakkaistaan olemme me. Tällöin niin he kuin mekin pystymme hyödyntämään täysipainoisesti kaiken sen työn, mitä olemme jo ehtineet tehdä häittemme suunnittelun eteen sen sijaan, että he aloittaisivat tyhjästä uuden asiakkaan kanssa ja me samoin tyhjästä eri palveluntarjoajan kanssa.

Nyt kun tuplabuukkaukset on tehty, olen pystynyt taas iloitsemaan häiden suunnittelusta ja valmistelemisesta. Aion jatkaa kepeiden aiheiden parissa myös täällä blogissa. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli ilon jakaminen ja levittäminen, ja iloa tarvitaan näinä aikoina kenties vielä enemmän kuin koskaan.

Kuva: Kihlautuessamme emme ikimaailmassa olisi osanneet kuvitella, miten pitkään saisimme häitämme odottaa, ja mitä kaikkea elämä toisi eteen kihlauksen ja häiden välissä. Tästäkin kuitenkin selvitään yhdessä. Kuvaaja Marina Baklanova.

Jaa tämä julkaisu:

Yksi vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
All
  • All
  • Adieu Mademoiselle, Bonjour Madame
  • Aika meidän tullut on
  • Cutting the Cake together
  • DIY & Suunnittelu
  • Filosofin morsian
  • Hääblogi
  • Hääblogit
  • Häämimmit
  • Inspiration
  • Jotain punaista
  • Jotain valkoista
  • Kahden morsiamen häät
  • Mangoa ja tahmariisiä
  • Muoti & Kauneus
  • Oikeat Häät
  • Rakkaudella, Rea
  • Syyskuussa tahdomme
  • testikategoria
  • Uncategorized
  • Vihdoinkin Häät
Kaasot kiinnittävät morsiamen hääpuvun vetoketjua.

Kommellukset häissä, osa 3: Voihan vilkkuvat kanafileet eli yllätyslaihtuminen ja liian iso hääpuku

Kun kaasot pukivat hääpukuni päälleni hääpäivän aamuna, huomasin kauhukseni, että puku oli hieman liian iso. Ongelma ei ollut suuren suuri, mutta pukuni oli täysin olkaimeton, ...
Lue julkaisu

Kommellukset häissä, osa 2: ”ÄITI EI TULE!” eli kolmivuotiaan eeppiset kirkkoraivarit

”ÄITI EI TULE!” ulvoi kolmivuotias morsiusneito mannerlaattoja vavisuttavan tunnekuohun vallassa niin, että kirkko raikasi. ”ÄITI EI TULE!” Kirkkoon kokoontuneita aikuisia morsiusneidon ennustus hieman huvitti, tunnistihan ...
Lue julkaisu
Morsian Hangon Casinon puisessa porraskäytävässä

Kommellukset häissä, osa 1: Morsian jumissa jääkaapissa!

Keskellä minun ja kaasojen laittautumisaamua koin lyhyen mutta intensiivisen kauhunhetken, kun onnistuin jäämään jumiin juhlapaikkamme jääkaappiin. Olimme tuoneet hääkukat juhlapaikan isoon kylmäkaappiin jo edellisenä päivänä, ...
Lue julkaisu
Hääpari nauraa hekottaa alttarilla

Vihdoinkin häät -blogi palaa – luvassa uudenlaista sisältöä

Mihin morsian jäi jumiin ja huomasiko kukaan hänen puuttuvan? Kuka ennusti kirkossa suureen ääneen, ettei morsian tulisi paikalle? Entä kuka tai mikä söi sulhasen rintakukan? ...
Lue julkaisu

Hääkimppu ja muut häiden kukat

Häittemme kukitus rakennettiin vaaleanpunaisista ruusuista, harsokukasta sekä valkoisista neilikoista ja orkideoista.
Lue julkaisu

Hääparin pöytä: Kun hääpari haluaa istua ystävien ympäröimänä

Hääparin pöytä oli meidän häissämme epätyypillinen: emme valinneet nykytrendin mukaista kahden hengen pöytää emmekä istuneet perinteisesti lähimpien sukulaisten keskellä. Sen sijaan meillä oli pöydässämme kaksi ...
Lue julkaisu