Terkut täältä viime hetken askartelujen keskeltä! Meikällä alkoi tänään loma ja tietenkin flunssa alkoi ikävästi vapaiden kunniaksi hyökkimään! Sain todella hyviä vinkkejä orastavan flunssan karkotukseen Häät 2016 Facebook-ryhmästä, joten todella toivon, että näillä vippaskonsteilla se saadaan häädettyä, ennen juhlaa. Hieman siis stressiä pukkaa!

Hermoja hieman pääsee lepuuttamaan ihanissa kaunistautumishetkissä, joita on tällä ja viime viikolla ollut useampana päivä putkeen. Piiahdin Kauneushoitola Hillassa kasvohoidossa ja sokeroinnissa (tästä tulossa postausta pian!) ja hiukset saivat lisää tuuheutta Mago-tuuhennosten ansiosta Studio Playssa.

Omaan tosiaan hennon, hyvin tyypillisen suomalaisen, ohuen letin, jota on hyvin hankala (ainakaan itse) saada laitettua näyttäviin kampauksiin. Siksi ajattelin, että hääkampausta varten on hyvä saada lisää rakennetta ja tuuheutta pidennysten avulla. Simply Naturalin Mago on täysin luonnonmukainen pidennystekniikka, jossa hiusosioihin solmitaan, puuvillalangalla pidennyshius. Tämä tekniikka ei vaadi mitään kemikaaleja tai laitteita, ainoastaan asiantuntevan tekijän. Tekniikka ei myöskään vaurioita omaa hiusta, sillä puuvillalanka on todella hellävarainen.

Hiukset ennen pidennyksiä muutaman kuukausi sitten.
Hiukset ennen pidennyksiä muutaman kuukausi sitten.

Minulla on ollut Magot muutaman kerran aikaisemmin. Päähäni menee noin 1-2 pakettia pidennystä ja pakko todeta, että jo yhdellä saa ihmeitä aikaan. Olen joskus ollut niin villi, että kokeilin muun muassa toispuoleista siiliä. Tästä johtuen, hiukseni ovat kasvaneet epätasaisesti, joten oikeapuoli tukasta on lyhyempää, kuin vasen. Tätä epätasaisuutta pystyy hyvin Magoilla peittämään. En hakenut niinkään siis pituutta vaan tuuheutta tukkaani. Pidennykset eivät tunnu miltään ja ne sulautuvat omaan hiukseen huomaamattomasti. Toki jos hiukset laittaa kiinni, solmut voivat hieman näkyä, mutta kannattaa konsultoida kampaajaa omista tukkatyyleistä, jotta hän osaa sijoitella pidennysosiot niin, etteivät ne näy, vaikka hiukset olisivatkin kampauksella. Tällä tekniikalla laitetut pidennykset kestävät noin kolmisen kuukautta, riippuen toki omien hiusten kasvutahdista.

magot1
Mago-pidennysten kiinnitys

mago6

 

mago7
Lopputulos takaa.
magot2
Lopputulos sivulta.

Pakko sanoa, että pienen pidennystauon jälkeen, oli mahtava fiilis, kun tunsi, että tukkaa ihan oikeasti päässä. Vaikka olenkin kärsivällisesti kasvatellut pehkoani, ei se silti latvoista ole tuuhea tai varsinkaan terveennäköinen. Pidennyksillä saimme ilmettä huomattavasti freesimmäksi, ja värikin kirkastui, vaikkei hiuksiani tällä kertaa värjättykään. Laitan toki valmiista hääkampauksesta sitten kuvia myös tänne blogiin, jotta lopputuloksen näkee selkeämmin.

Lue lisää Simply Naturalin Magoista täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.