Minulle on ollut jo pitkään selvää, että pidän häissäni päässä seppelettä. Tämäkin päätös on hieman muuttanut muotoaan, sillä hyvin luultavasti seppeleen lasken hiuksilleni lopulta vasta juhlapaikalla, ja kirkkoon valitsen pitkän hunnun.
Kun lopullinen kokonaisuus hakee vielä muotoaan, on ihana mietiskellä erilaisia mahdollisuuksia – siis myös sellaisia, joiden tietää heti olevan itselle liian rohkeita tai erikoisia. Yksi tällainen trendi on kampaukseen liitettävät ruusut – siis sellaiset, mitkä TEHDÄÄN hiuksista. Vaikea ymmärtää? Ei hätää, Instagramista löytyvät kuvat selventävät asiaa.
Taitavat kampaajat saavat hiuksista tehtyä vaikka mitä, kunhan aikaa, taitoa ja kärsivällisyyttä löytyy. Nyt siis hiuksista muokataan upeita ruusukampauksia, joista monissa kokonaisuuden viimeistelee hennon vaaleanpunainen sävy. Itse olen ainakin ollut todella vaikuttunut kyseisistä kuvista.
Omia häitä suunnitellessa kannattaa aina muistaa ja pitää mielessä oma persoona ja oma kärsivällisyys. Itse tiedän jo nyt, että en olisi valmis käyttämään tuntikausia ruusukampauksen tekoon, enkä missään nimessä jaksaisi seuraavana aamuna selvitellä hiuslakalla kuorrutettua tukkaani kammalla ja kenties saksillakin.
Katso kuvat ruusukampauksista alta. Olisiko tässä ideaa omaan kampaukseesi?
https://www.instagram.com/p/BhMjhPjH6Um/?utm_source=ig_embed
https://www.instagram.com/p/Bgex6C6gcwd/?utm_source=ig_embed
https://www.instagram.com/p/BgpjETQnmwS/?utm_source=ig_embed
Kampauksista uutisoi ensimmäisenä Voice.fi. <3
Tulevatko sun lempikukkasi näkymään jotenkin häissäsi?
Rakkaudella, Rea
cialis generic online The FDA encourages consumers and health care professionals to report adverse events or serious side effects related to the use of these products to the FDA s MedWatch Safety Information and Adverse Event Reporting Program MedWatch or to the Safety Reporting Portal