Mulla lyö usein pää tyhjää, kun olisi aika kirjoittaa vieraskirjaan. Sitten kirjoittamista siirtää myöhemmäksi ja lopulta unohtaa kokonaan. Jos runosuoni ei pulppua, voi täytettävästä lappusesta olla apua vieraskirjaan kirjoittamisessa. Lappusten teksti voi olla joko kysymysten muodossa tai täydennettävin lausein. Me teimme täydennettäviä lauseita. Suunnittelimme meidän vieraskirjamme laput canva.com-sivustolla, jossa on paljon ilmaisia pohjia erilaisia suunnitelmia varten. Suunnittelimme siellä myös meidän menu- ja ohjelmalehtiset.

Ensin suunnittelimme, että nämä lappuset olisivat pöydissä, jotta ihmiset voisivat kirjoitella niitä pitkin iltaa. Lopulta kuitenkin siirsimme lappuset vieraskirjan viereen aulaan. Aula oli hyvä sijainti vieraskirjalle, sillä ihmiset kulkivat aulan läpi jatkuvasti eivätkä voineet olla huomaamatta vieraskirjaamme. Lisäksi tässä tilassa oli hyvä valaistus ja sohva, jossa pystyi rauhassa istuskella ja kirjoittaa. Kirjoittamisen yhteydessä ihmiset kuvauttivat itsensä vielä Polaroid-kameralla ja liimasivat lapun ja kuvan vieraskirjaamme. Jos päädytte tällaiseen vieraskirjaratkaisuun, niin täytyy juhlan aikataulussa olla väljyyttä, että ihmiset ehtivät rauhassa askarrella.

Täytettävien lappusten lisäksi juhlissamme oli vieraskirjaa varten siis Polaroid-kamera, joka olikin kovassa käytössä. Loppuillan kuvat muistuttavat ehkä hieman Kauhea kankkunen -elokuvien lopputekstien kuvia, mutta ilmeisesti kuvaustilanteessa oli hauskaa ja ainakin meillä oli hauskaa seuraavana päivänä kuvia selatessa. Jos joku vieras tuntee nyt punan nousevan poskilleen ja kuumotuksen leviävän kasvoilleen, niin saa tulla meille katsomaan kuvia ja tekemään tarvittaessa sensuuria. 😀

Tämä oli tosi onnistunut vieraskirjaratkaisu, ja vieraskirjan lukeminen saa aikaan liikutuksen kyyneleitä, hymyn ja tuo mieleen ihania muistoja uudelleen ja uudelleen. 🙂 Meidän vieraskirjaan tuli hyviä elämänviisauksia ja totuuksia, kuten erään lapsivieraan toteama:

Vuoden päästä te… olette 1 vuoden vanhempia!”.

ja siskoni kirjoittama tärkeä neuvo:

Jos menee hermot, niin… anna Reetalle ruokaa.

8 vastausta

  1. Hyvää päivää teille kaikille, Oletko osastolla? Onko sinulta evätty laina pankilta tai yksityisiltä lainayhtiöiltä? Vai tarvitsetko lainaa laskujen maksamiseen? Kaikille projekteillesi, olosuhteistasi riippumatta * Investoinnit * Luotto, Kulutus, Kiinteistösijoittaminen, Yrityksen perustaminen Älä enää huolehdi, Apusi tulee nyt, lainayhtiömme on lainalainayhtiö, joka tarjoaa kaikenlaisia lainoja ihmisille, yrityksille kenelle tarvitsen lainaa alhaisella 3% korolla, ota meihin yhteyttä nyt saadaksesi lisätietoja, lähetä meille sähköpostia: qinweiping85@gmail.com whatsapp-yhteys: +14802455479

  2. Tarvitsetko lainaa? Tarjoamme kaikenlaisia lainoja, mukaan lukien asuntolainat, yrityslainat, sairaanhoitolainat, asuntolainat, opintolainat 2% korolla.

    Voit ottaa meihin yhteyttä jo tänään saadaksesi taloudellista apua sähköpostitse: fredmorefinance@gmail.com tai whatsapp: +919654763221

    Toivottaen
    Fred Moore

  3. FINANCIAL PLANNING LOAN COMPANY
    DO YOU NEED A FINANCIAL HELP? ARE YOU IN ANY FINANCIAL CRISIS OR DO YOU NEED FUNDS TO START UP YOUR OWN BUSINESS? DO YOU NEED FUNDS TO SETTLE YOUR DEBT OR PAY OFF YOUR BILLS OR START A GOOD BUSINESS? DO YOU HAVE A LOW CREDIT SCORE AND YOU ARE FINDING IT HARD TO OBTAIN CAPITAL SERVICES FROM LOCAL BANKS AND OTHER FINANCIAL INSTITUTES? HERE IS YOUR CHANCE TO OBTAIN FINANCIAL SERVICES FROM OUR COMPANY. WE OFFER THE FOLLOWING FINANCE TO INDIVIDUALS- *COMMERCIAL FINANCE *PERSONAL FINANCE *BUSINESS FINANCE *CONSTRUCTION FINANCE *BUSINESS FINANCE AND MANY MORE: FOR MORE DETAILS.CONTACT US VIA. EMAIL at: {Libertyprivatefunding@gmail.com},
    or better still you can decide to send us a message directly on WhatsApp via : {+447535135409}, loan with us today and be credited within a lightning speed.

  4. Hei,

    Oletko kiinnostunut lainasta, jos kyllä, ota yhteyttä Lidya-rahoitusyhtiöön ja ota meihin yhteyttä lainan välitöntä käsittelyä varten alla olevien tietojen avulla:

    Ota yhteyttä sähköpostitse.
    Sähköposti: lidyafinance9@gmail.com

    Hae lainaa 3 %

  5. Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille tai lainanantajille verkossa? Pyydän teitä ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKORIIN. Olin binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina esiintyneiden väärennettyjen ihmisten uhri, menetin 10 000 dollaria ja 2 BTC:tä bitcoin-lompakostani näille huijareille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat väärennettyjä ja tunsin itseni todella loukkaantuneeksi. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta.

  6. Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille tai lainanantajille verkossa? Pyydän teitä ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKORIIN. Olin binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina esiintyneiden väärennettyjen ihmisten uhri, menetin 10 000 dollaria ja 2 BTC:tä bitcoin-lompakostani näille huijareille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat väärennettyjä ja tunsin itseni todella loukkaantuneeksi. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta…

  7. Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille verkossa? Pyydän sinua ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKERIIN. Jouduin väärennettyjen ihmisten uhriksi, jotka esiintyivät binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina, menetin 10 000 dollarin ja 2 BTC:n summan bitcoin-lompakostani näille väärennöksille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat huijauksia, ja tämä todella sattui. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Lisätietoja saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta.

  8. Tarvitsetko kiireellistä lainaa velkojen maksamiseen tai osakelainaa liiketoimintasi parantamiseen? Ovatko pankit ja muut rahoituslaitokset hylänneet sinut? Tarvitsetko lainojen yhdistämistä tai asuntolainaa? Älä etsi enää, sillä olemme täällä jättääksemme kaikki taloudelliset ongelmasi taaksemme. Ota meihin yhteyttä sähköpostitse: atlantagroupfinancefirm@gmail.com Whatsapp: +14753078430 Nämä ovat Jurgen Stefan Financial Service. Tarjoamme lainoja kiinnostuneille kohtuullisella 3% korolla. Vaihto on 5 000–50 000 000 euroa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.