Kun filosofi ja morsian pyysivät minulta tätä kirjoitusta, oli ensimmäinen reaktioni hermostunut naurahdus. ”Ai että minä kirjoittaisin tekstin teidän blogiin?” Vähän aikaa mietittyäni, totesin, että miksipä toisaalta ei. Vähän ulkopuolistakin näkökulmaa näiden häiden suunnittelusta.

Mutta kerrotaanpas tähän alkuun, kuinka olen tähän kaason pestiin päässyt. Olemme tutustuneet morsiamen kanssa jo ala-asteaikoina yhteisen harrastuksen kautta. Jo tuolloin meistä tuli todella hyvät ystävät ja myös morsiamen perhe tuli tutuksi. Teini-ikäisinä vietimme paljon aikaa yhdessä ja matkustelimme harrastuksemme kautta moniin eri paikkoihin. Lukion jälkeen tiemme näyttivät erkaantuvan, kun minä muutin pääkaupunkiseudulle ja morsian jäi vielä pohjoiseen. Morsian tuli kuitenkin perässä nk. Isolle Kirkolle melko nopeasti.

Aika pian morsiamen muuton jälkeen kuvioihin tuli myös filosofi. Oli ilmeisesti ollut jo jonkin aikaa mukana, mutta minulle tyyppi esiteltiin vasta tuolloin keväällä morsiamen muuton jälkeen. Filosofi osoittautui erään nimeltä mainitsemattoman helsinkiläisen jääkiekkojoukkueen faniksi, mistä onkin sitten riittänyt kosolti juttua, ja yhteisiä illanviettoja on päästy viettämään mm. jääkiekko-otteluissa pohjoisen ja etelän ottaessa mittaa toisistaan.

Kun filosofi ja morsian lähtivät pari vuotta sitten kesälomareissulle, toivottelin oikein ihanaa lomaa tietämättä tarkemmin filosofin aikeista kosia. Kun morsiamelta seuraavana päivänä tuli viesti kihlautumisesta, ei ilolla ollut rajoja. Pahoittelut silloisille naapureilleni muutamasta ilonkiljahduksesta, jotka tuolloin asunnostani saattoivat kantautua. Kun tuore kihlapari kotiutui ja morsian pyysi minua kaasokseen, en ollut uskoa korviani, ja tottakai suostuin tehtävään. Häiden suunnittelu taisi startata jo tuolloin näin morsiamen ja kaason osalta.

Morsiamen alettua miettiä häiden yksityiskohtia (pukua, meikkiä yms.), meinasi tämä kaaso vähän säikähtää, että mitäs nyt. Minäkö makutuomariksi hääpukuliikkeeseen ja tutkimaan mistä löytyisi meikkaaja ja kampaaja hääpäiväksi. Minä, joka aina turvautuu nimenomaan morsiamen apuun meikki- ja vaateasioissa. Ensimmäisen sovituksen jälkeen pystyin onnekseni kuitenkin toteamaan, että ei tämä niin kauheaa ollutkaan. Muutaman pahan katseen saatoin saada myyjien suunnalta, kun kerroin ns. suoran mielipiteeni puvuista, joista he pitivät, mutta minä en. Oletin kuitenkin tuntevani morsiamen niin hyvin, että uskalsin sanoa mitä mieltä olin. Moneen liikkeeseen ei meidän kuitenkaan tarvinnut mennä, kun morsian jo löysi unelmapukunsa. Ja kaunis puku löytyikin. 🙂

Häiden suunnittelu on jo jonkin aikaa sitten siirtynyt toteutusvaiheeseen, ja tällä hetkellä suurin ongelma tuntuu olevan enää kaason puku. Käytännönläheisenä ihmisenä ehdotin, että voisin ostaa juhla-asuksi haalarin, joita lehtien sivuilla ja vaateliikkeissä on nyt näkynyt. Kun filosofin kommentti aivoitukseeni oli, että ”meidän kaaso ei missään potkupuvussa juhli!”, täytyi sekin idea haudata jo heti alkuunsa. Onneksi tälläkin kertaa morsian on ehtinyt muilta hääkiireiltään auttaa ja puku saadaan ehkä sittenkin ennen viimeistä viikkoa.

Hääpari on kyllä ottanut meidät kaason ja bestmanin hyvin mukaan heti alusta asti. Olemme kaikki tuttuja toisillemme ja se on varmasti osaltaan auttanut, kun on uskaltanut heittää typerimmätkin ideat ilmoille suunniteltaessa juhlia. Kaikkihan olettavat automaattisesti, että kaason hommaan kuuluu askartelua ja niin minäkin luulin. ”Ei näissä juhlissa” minulle kuitenkin vakuuteltiin. Olin jopa hiukan pettynyt, kun en päässyt käyttämään (olemattomia) taiteilijan lahjojani koristeiden toteuttamisessa. Pienen keskustelun jälkeen minulle kuitenkin luvattiin, että saan toteuttaa jo sisäpiirivitsiksikin nousseet wc-korit. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että lauantai aamupäivä on varattu häähuiskujen /-viirien askarteluun. Saa nähdä mitä muuta kivaa morsian vielä keksii.

Kaasona täytyy jo tässä vaiheessa kiittää filosofia ja morsianta, jotka ovat kärsivällisesti jaksaneet kuunnella minun hulluimmatkin ehdotukset häiden suhteen. Osaan niistä on jopa tartuttu. Hääpäivänä vasta nähdään, mitkä kaikki toteutuvat. Henkilökohtaisesti odotan tulevaa juhlapäivää jo innolla. Vaikka juhlat eivät omani olekaan, olen todella iloinen ystäväpariskuntani puolesta ja minusta on ollut hienoa päästä avuksi toteuttamaan heidän suurta päiväänsä.

-Kaaso

28 vastausta

  1. The first major advantage of mobile casino app games is that you can play them anywhere you go. You can just open your phone to play a blackjack app or spin slots on the go. All you need to play your favorite game away from your home is your Android or iPhone and an internet connection. The more you play with your Choctaw Rewards Club Card, the more you earn. As you rack up the points, you can use them for more play, hotel stays, and entertainment. A Phone Bill Slots Casino such as Mobile Wins offers many mobile games you can play and pay for by cell phone. You can access no less than 3000+ games without losing any of your phone memory with Mobile Wins. With no need for depositing or downloading a software, you can play your favorite games in just a few clicks. We have a vast range of options such as penny slots, video slots, and progressive slots to suit any taste. You can also get to know our casino better by reading our blog or checking out our promotional offers.
    http://trcmall.itsix.kr/bbs/board.php?bo_table=free&wr_id=66262
    Lion Slots Casino No Deposit Bonus Codes 125 Free Spins If you are concerned first and foremost about maintaining the safety of your Bitcoin, baccarat. Seek professional help if you play more often than you want, nz slots bonus codes blackjack. Slots au no deposit bonus code the Lions faced off with the Seattle Seahawks in the wild card round, video poker. The Accumulator bet is one of the most popular sports bets that is used today, we bet on the player. They won less than eight games in seven of those eight seasons, au slots casino bonus codes and the dealer won. To sum the review we think Miss Midas is a fun slot with above average pay outs and images, however. However, we had a pair side bet on the player that came out. ”Do you have more bonuses for 5 Lions slot? Can I get 50 free spins no deposit bonus?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.