Sulhasen polttarit…

Nuo morsiamien pelkäämät ja itse juhlakalujen jännityksellä odottamat Babylonin bakkanaalit. Juhlat, joiden kaikista irstaista käänteistä ja salaisuuksista ei hiiskuta koskaan polttariporukan ulkopuolisille.

Juhlat, joissa itse sankarin veren promillemäärän on oltava hengenvaarallinen ja joista ei alkoholin lisäksi muitakaan päihteitä puutu. Strippareita on toki oltava myös paikalla. Sehän on selvä.

Juhlat, joissa sulho on nolattava ainakin pariin otteeseen niin täydellisesti, että häpäisystä johtavat traumat ovat takuuvarmasti tatuoitu ikuisiksi ajoiksi sielun sopukoihin.

 

Eivätkös sulhasen polttarit kuulukin olla jotakuinkin tuon suuntaiset?

Noh, omalla kohdallani mentiin iisimmällä linjalla. Kyseessä olivat kuitenkin mahtavat bileet, vaikka edellä mainitut käänteet jäivätkin uupumaan.

Polttarini käynnistyivät jokunen viikko sitten perjantaiaamuna kello 4:00, kun armas best man -trioni Ville, Oku ja Toni saapuivat noutamaan minut yllättäen kotoani. Voin tosiaankin sanoa, että kyseessä oli täysi yllätys, koska vaikka minulla oli ollut etukäteen ounasteluja juhlien ajankohdasta, en osannut odottaa niiden starttaavan juuri tuona päivänä. Tai aamuna.

Pojat siis saapuivat nappaamaan minut mukaansa, antoivat ohjeen kerätä matkalaukkuun vaatteita parin yön matkaa varten, jonka jälkeen hyppäsimme autoon ja ajoimme lentokentälle. Tässä vaiheessa luonnollisesti osasin aavistella, että lähtisimme jonnekin reissuun, mutta itse määränpää paljastui minulle vasta lähtöselvityksessä. Lentolipusta kävi ilmi, jotta suutana olisi Tukholma, mikä ilahdutti minua suunnattomasti. Best manit olivat selkeästi olleet korvat höröllään, koska olin useaan otteeseen aiemmin pohtinut ääneen, että työreissuja lukuun ottamatta en ollut käynyt ns. hupimatkalla Tukholmassa vuosikausiin. Vaan nytpä sinne pääsin.

Kohteeseen saavuttuamme ohjelma oli selkeä: rentoa hengailua porukalla Tukholmassa. Piste. Tämä sopi minulle hienosti, koska en ole tyyppi, joka kaipaa polttareissa erityistä järjestettyä ohjelmaa. Sen sijaan minulle oli tärkeää, että sain viettää aikaa läheisten ystävieni kanssa ja sitä juuri teimmekin. Kiersimme poikien kanssa tukholmalaisia pubeja ja juttelimme syntyjä syviä. Mahtavaa.

Seuraavana aamuna lensimme takaisin Helsinkiin ja tässäkään vaiheessa minulle ei paljastettu mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan. Arvelin, että ehkäpä partyt vielä jatkuisivat ja mukaan liittyisi myös muuta kaveriporukkaa. Toisaalta pohdin, jotta mikäli juhlat loppuisivat tähän, olisin äärimmäisen iloinen loistavasta Tukholma-visiitistä best manien kanssa.

Noh, eivät bileet vielä päättyneet. Menimme nimittäin ravintolaan syömään ja paikalle pelmahti lisää ystäviäni, jotka ilmoittivat meidän reilun 10 hengen seurueeksi kasvaneen joukkiomme suuntaavan seuraavaksi kohteeseen X.

Hyppäsimme autoihin ja noin tunnin ajomatkan päästä selvisi, että olimme matkalla Raaseporiin. Siellä sijaitsi mökki, jossa viettäisimme seuraavan yön.

Mökki oli itse asiassa enemmänkin messevä huvila saunoineen ja isoine pihoineen. Sinne saavuttuamme iskimmekin saunan tulille ja jatkoimme juhlimista.

Oma turnajaiskestävyyteni riitti illalla noin kello 23 saakka, jonka jälkeen allekirjoittanutta kohtasi…kröhm…sangen ankara väsymys. Tämän huomattuaan huolehtivaiset ystäväni saattoivat minut lepäämään. Seuraavana päivän olo oli sangen voipunut, mutta hyvin onnellinen.

Kuvat: Niko Hatara

Polttarini olivat mahtavat. Hienointa oli saada viettää loistavalla jengillä aikaa yhdessä. Nykyään kun kaveriporukka on levittäytynyt eri puolille maata ja kaikilla on perhe- ja työkiireensä ei tällaisia tilaisuuksia usein tule. Siksi sitä osaakin arvostaa yhteistä aikaa eri tavalla kuin joskus nuorempana. Erityisen tärkeää oli se, että pippalot olivat minulle sopivat: hengailua ilman mitään sen kummempia järkättyjä ohjelmanumeroita. En ole ”paint ball / carting / seinäkiipeily” -henkinen tyyppi ja kun nolaaminen kuuluu usein myös keskeisenä polttareihin, olen itse sanonut, että en keksi oikein edes mitään tapaa, millä minut voisi nolata. Keijupuku päällä hiihto kaupungin keskustassa -tyyppinen ohjelmanumero ei siis innostaisi, eikä se toisaalta edes hetkauttaisi suuntaan eikä toiseen (on sitä käsittämättömimmissäkin vetimissä tullut pyörittyä ihan vapaaehtoisesti). Hommat oli siis hoidettu tässä tapauksessa juuri passelisti.

Usein tuntuu, että morsiamilla on mielipide siitä, minkälaiset polttarit sulhaselle tulisi järjestää. ”Miksi mun mies on laitettu niin hirveisiin vaatteisiin”, ”Olisivat nyt vähän miettineet tuota ohjelmaa, eihän siinä ole mitään järkeä”, ”Best man on ihan kamala” jne. jne.

Ilmainen vinkki tulevien aviomiestensä polttareista huolehtiville leideille: älkää puuttuko järjestelyihin. Henkilökohtaisesti kokisin ainakin olevan likipitäen loukattu, jos Petra olisi jollain tavalla kommentoinut tai määritellyt sitä mitä minun polttareissani saa olla (ja itse kukin toki ymmärtää, että jotkut ”viimeisen vapaaillan pettämistempaukset” eivät tietystikään ole millään tavalla sopivia).

Voin sanoa, että samat fiilikset ovat varmasti myös muilla sulhasilla. Toivottavasti itse kunkin puoliso on sen verran iso poika, että hän osaa jo pitää huolta itsestään ilman sydänkäpysen puolustelua – varsinkin kun kyseessä ovat polttarit! Sen voin sanoa, että fiilis menee kyllä sankarilla takuuvarmasti pilalle, mikäli kotipirtin Justiina kommentoi ja kritisoi sitä, mitä kaverit ovat järjestäneet.

Niinpä tulevat morsiamet, varmasti parasta on antaa best manien ja muun polttariporukan antaa puuhata omiaan. Polttarisankarit ovat erilaisia. Itse en välitä kummemmin mistään erityisestä aktiviteetista, kun taas joku saa kicksit siitä, että hänet viskataan palavana sillalta mereen. Ja toisaalta – vaikka ohjelmassa olisi kohdallani ollut jotain sellaista, mikä ei lähtökohtaisesti olisi ollut lähellä sydäntäni, niin ei se olisi haitannut. Siisteintä kun oli se, että sai viettää aikaa mahtavien ystävien kanssa.

 

Ps. Polttarit rikkoivat myös Seiskan uutiskynnyksen! Lue täältä lisää 🙂