Yksi hankalimmista asioista, mitä häidemme suunnittelussa olen kokenut, on vieraslistan tekeminen. Se on tuottanut erimielisyyksiä niin itseni, A:n ja minun sekä perheemme välillä. Missä menee raja, keitä kutsumme häihimme?

Häiden vieraslistat ovat ajan saatossa muuttuneet. Ennen häihin kutsuttiin suuri osa sukua ja läheisiä perhetuttuja lapsineen.  Lapsettomat häät eivät olleet niinkään yleistä. Nykypäivänä häiden vieraslista koostuu entistä enemmän kavereista ja ystävistä. Häitä juhlitaan nykypäivänä paljon ns. ”aikuisten kesken”.

Kutsutuista vieraista päätämme me, emme meidän vanhemmat eivätkä ketkään muut. Vain me. Ajatuksemme alusta asti on ollut se, että kutsumme häihimme ne henkilöt keitä haluamme. Emme ajattele ”samaan ruokakuntaan kuuluvia” emmekä ” poikakavereita”, valitettavasti. Jos minulla olisi loputtomat tilat ja äärettömän suuri kukkaro, olisi mahdollista kutsua paljon muitakin ihmisiä häihimme, keitä nyt jo listalla on. Häämme tulevat pitkälti olemaan kaveripainotteiset.

Se, että emme kutsu joitakin ihmisiä häihimme, ei tarkoita sitä ettemmekö haluaisi heidän kuuluvan elämäämme. Häiden vieraslistan laatiminen on hankalaa ja auttamatta jostakin henkilöstä epäreilulta tuntuvaa. Raja vain on vedettävä johonkin.

Meidän rajamme menee valitettavasti ns. uusissa poikaystävissä ja lapsissa. Haluamme juhlia päiväämme aikuisten kesken, joten tapaamme mielellämme vieraidemme lapset toisella kertaa. Haluamme antaa lasten vanhemmille yhden päivän, jolloin ei tarvitse miettiä ruuanlaittoa tai pyykinpesua. Uusi ”Tinder match” on ihana juttu, mutta toivomme tapaavan uuden matchin joskus toiste, emme ensimmäistä kertaa häissämme.

Vieraslistaa tehdessä tuntee itsensä välillä hyvin itsekkääksi. Mutta aina lopulta mieleen tulee ajatus, että olen kutsumassa ihmisiä meidän häihimme, en linnanjuhliin tai siskontyttöni synttäreille. #ourwedding

Vieraslistaa olen alkanut kokoamaan Tahtoo -hääsovelluksen kautta. Uusi, mahtava ja ennenkaikkea Suomen ensimmäinen hääsovellus on mahtava paikka vieraslistan kokoamiseen, budjetin laatimiseen sekä pöytäkartan tekemiseen! Olen päässyt tutustumaan sovellukseen vasta pintapuoleisesti mutta aion ottaa sovelluksen kohteekseni, kun vain ehdin!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

-E

Yksi vastaus

  1. Niin ymmärrän tuon rajanvedon ja sen vaikeuden.. Mutta samaan aikaan se rajaus tuo myös lähelle ne ihmiset, ketkä oikeasti haluaa lähelle.
    Tuo sovellus kuulostaa aivan mahtavalta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.