Vihkiminen sittenkin jo ennen hääjuhlaa?

Perjantaina Ilta-Sanomien lööppi julisti, että koronarajoitukset saattavat jatkua juhannukseen saakka. Uusi hääpäivämme on kesäkuussa ennen juhannusta.

Aloin miettiä, pitäisikö minun vähitellen päästää irti ajatuksesta, että meidät vihittäisiin kaikkien häävieraittemme silmien edessä.

Kuten olen aiemmin täällä kertonut, Samuli olisi halunnut mennä naimisiin jo vuosia sitten, vaikka hääjuhla olisikin järjestetty vasta paljon myöhemmin. Minulle taas on ollut sydämen asia, että vihkimisemme olisi osa hääjuhlaamme. Samuli suostui minun mielikseni siihen, että siirsimme ensi kesälle paitsi hääjuhlan myös itse naimisiinmenon.

Viime viikkoina olen kuitenkin alkanut epäillä, voimmeko viettää häitämme vielä ensi kesänäkään. Olin pitkään toiveikas sen suhteen, että koronavirusrokote saataisiin kevään aikana Yhdysvalloissa niin laajaan levitykseen, että amerikkalaiset vieraamme ehtisivät sen saada ja pääsisivät matkustamaan Suomeen. Toivoin myös, että Suomessa ainakin riskiryhmiin kuuluvat saataisiin rokotettua. Jos nuo toiveet toteutuisivat ja jos virusta olisi viime kesän tapaan ensi kesänäkin liikkeellä vain vähän, haluaisimme varmaankin pitää kiinni nykyisestä hääpäivästämme. Jos kuitenkin tilanne on ensi kesänä olennaisesti sama kuin viime kesänä, emme varmaankaan halua juhliamme viettää.

On edelleen täysin mahdollista, että häämme voivat toteutua kesäkuussa. Ilta-Sanomien jutunkin sanoma oli, että lähiviikkoina tai edes -kuukausina tilanne ei ole muuttumassa. Juhannus oli nostettu otsikkoon konkretisoimaan, että koronavirusta joudutaan varomaan pitkälle ensi vuoteen. Tosiasiassa kukaan ei pysty tässä vaiheessa ennustamaan, miltä pandemian tilanne näyttää juuri meidän hääpäivänämme.

Silti leikittelin tänä viikonloppuna ajatuksella, että erottaisimme sittenkin vihkimisen ja hääjuhlan toisistaan: menisimme naimisiin jo tänä talvena ja siirtäisimme hääjuhlaa tarpeen mukaan aina uudelleen niin pitkään, että pandemia on selätetty ja häitämme voidaan juhlia virusta miettimättä.

Yllättävää oli, että ajatusleikki alkoi tuntua aika mukavalta, jopa innostavalta. Pääsisimme viimein naimisiin ja vuosia jatkunut odottelu loppuisi. Saisimme kaksi ikimuistoista, ihanaa päivää. Jotain tapahtuisi jo nyt, ihan tässä lähitulevaisuudessa, sen sijaan, että hääunelmamme karkaisivat vain kaiken aikaa kauemmas.

Haaveilin, että Hangon seurakunta suostuisi järjestämään meille avioliiton siunauksen siinäkin tapauksessa, että myös vihkimisemme tapahtuisi luterilaisessa kirkossa. Ajattelin, että voisimme valita vihkipäiväksemme arkipäivän ja mietin mielessäni, että talvella arkena voisimme lyhyelläkin varoitusajalla saada vihkikirkoksemme jonkin Helsingin ihanimmista kirkoista. Kuvittelin herkkää seremoniaa vain kaikkein lähimpien kesken. Katselin käytettyjä hääpukuja ja unelmoin, että saisin Samulin ylipuhuttua siihen, että ostaisin vihkipäiväämme varten toisen hääpuvun…

Jos todella päättäisimme mennä tänä talvena vihille, joutuisin varmasti vielä tekemään paljon surutyötä siitä, ettei alkuperäinen unelmani vihkimisestä kaikkien rakkaittemme keskellä toteutuisikaan. Oli kuitenkin hienoa huomata, että pystyin näkemään siinäkin ratkaisussa hyviäkin puolia.

Vuosikymmeniä mielessä hellittyjä hääunelmia ei ole helppo muuttaa, mutta ehkä sekin on kuitenkin mahdollista.

Kuva StockSnap Pixabaystä