Nyt alkaa viiimeinen viikko neiteinä. Eilen illalla kun Karo askarteli vanhoista kirjansivuista paperipusseja heitettävää kauraa varten ja mä tein menu- ja ohjelmalehtisiä, Karo kysyi, mitä me tehdään sitten häiden jälkeen. Häiden valmisteluun liittyvät askartelut ovat täyttäneet vapaa-ajan, ja se on ollut kivaa. Häiden jälkeen tulee varmasti tyhjä olo, ja on ehkä aloitettava joku käsityöharrastus.
Kolme kuukautta sitten mainitsin, että olimme varanneet vihkijän. Tällä viikolla tapasimme hänet vihdoin. Hän vaikutti oikein mukavalta ja rennolta, ja tuntui hyvältä, että juuri hän tulee vihkimään meidät. Hän onkin niitä harvoja ns. ulkopuolisia, jotka häihimme tulevat. Valokuvaajat ja esiintyjätkin ovat kavereitani, ja juhlapaikan henkilökuntakin alkaa tuntua jo tutulta, kun heitä on nähnyt viimeisen vuoden aikana niin monta kertaa.
Kumpikaan meistä ei ole koskaan ollut seuraamassa siviilivihkimistä, mutta olimme etukäteen vähän katselleet vihkikaavaa maistraatin sivuilta. Se on hyvin lyhyt ja ytimekäs, eikä siihen mene montaa minuuttia. Voi tuntua vähän hölmöltä maksaa lähemmäs 300 euroa siitä, että vihkijä tulee paikalle alle 15 minuutin takia, mutta jotenkin tuntui, että vihkimisen jakaminen juhlapaikalla kaikkien vieraiden kesken on tärkeä osa häitämme ja luonteva aloitus juhlille.
(1. Morsiusparin tai morsiamen sisääntulo musiikin soidessa)
2. Tervetulotoivotus ja lyhyt johdanto
(3. Lauluesitys, runo, puhe, kirjallisuuskatkelma tms.)
4. Vihkikaava
Maistraatin sivuilla oleva vihkikaava menee näin:
”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi ja yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.”
”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä [vihittävän nimi]: Tahdotteko ottaa tämän [vihittävän nimi] aviopuolisoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”
(Vastaus: Tahdon.)
”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä [vihittävän nimi]: Tahdotteko ottaa tämän [vihittävän nimi] aviopuolisoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”
(Vastaus: Tahdon.)
”Vastattuanne näin kumpikin kohdaltanne myöntävästi Teille tehtyyn kysymykseen, totean Teidät aviopuolisoiksi.”
(5. Symboliikkaa: sormusseremonia, suudelma tms.)
(6. Vihkiparin omat sanat esimerkiksi lupausten muodossa, esim. sormusvalat.)
”Ottakaa liittonne merkiksi sormus puolisoltanne.” (Tämä lause jätetään pois, jos sormusta ei anneta.)
7. Loppusanat vihkikaavasta.
”Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossa toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.”
(8. Vihkipari siirtyy onniteltavaksi musiikin soidessa.)
9. Vihkitodistus luovutetaan hääparille.
Vihkikaavaa on voitu hieman muokata vihkijäkohtaisesti, ja vihkitilaisuuteen voidaan lisätä runoja, puheita tai musiikkiesityksiä parin toiveiden mukaan. Lopuksi vihkijä antaa vihkitodistukset.
Suurin ero kirkkovihkimiseen verrattuna, pakollisten psalmien ja virsien lisäksi, on tunnelma. Kirkkovihkiminen on juhlava ja virallinen, kun taas siviilivihkiminen tuntuu minusta intiimimmältä ja henkilökohtaisemmalta. Toki kirkkovihkiminenkin voi olla todella henkilökohtainen, jos hääpari on uskonnollinen ja heillä on omat lempivirret ja -psalmit ja tuntevat papin, mutta meidän kohdalla ei niin ole. Siviilivihkimisessä suudelman jälkeen suosionosoitusten kanssa ei tarvitse vitkastella, vaan saa antaa raikuvat aplodit ja onnentoivotukset.
Please let me know if you’re looking for a article author for your site.You have some really great posts and I feel I would be a good asset.If you ever want to take some of the load off, I’d absolutely love to write some materialfor your blog in exchange for a link back to mine.Please send me an email if interested. Many thanks!thanks for this. awesome site!! will recommend it to my friends
Appreciate it! A lot of posts.
buy essay pay to get essay written
You have made your stand very effectively..
how to write an about me section for a blog write essay for me for free who i am as a writer essay
Thank you! Fantastic information.
tropicana casino online online casino ratings riversweeps online casino app android
You mentioned it adequately!
write my dissertation for me when revising a narrative essay the writer should include do my english essay for me
I have read your article carefully and I agree with you very much. This has provided a great help for my thesis writing, and I will seriously improve it. However, I don’t know much about a certain place. Can you help me? https://www.gate.io/th/signup/XwNAU