Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Talvihäätapahtumassa viisi hääparia sanoi ”tahdon” saman päivän aikana Hotel Radisson Blu Plazassa Helsingissä. Kokonaan hotellin asiantuntevan tiimin organisoimassa hääjuhlassa maaliskuinen päivä alkoi tuttuun tapaan hääparien valmistautumisella. Iltapäivällä vuorossa olivat vihkimiset porrastetusti, jonka jälkeen parit vieraineen siirtyivät nauttimaan buffet-illallisesta, ohjelmasta ja häähumusta yhteiseen tilaan, omien vieraiden ympäröiminä.

Helsinkiläiset Sonja ja Teemu Lindberg valitsivat Talvihäätapahtuman tärkeäksi päiväkseen, sillä he halusivat upeat häät mahdollisimman vähän vaivalla – avaimet käteen -periaatteella.

Kun aloitte suunnitella häitä, millaisia unelmia teillä oli?

Ajatukset hääjuhlasta vaihtelivat ajan saatossa. Alustavasti ajatuksena oli kirkkovihkiminen kotikirkossamme Kulosaaressa, jonka jälkeen hääjuhla olisi jatkunut jossain juhlapaikassa. Lähtökohtaisesti ajatuksenamme olivat koko ajan pienet, tunnelmalliset ja intiimit häät tyylikkäässä ympäristössä.

Miten saitte tietää Talvihää-tapahtumasta?

Saimme tietää tapahtumasta Yhteishyvä-lehden kautta. Kun näin mainoksen, mietin, että tämä voisi olla meille sopiva tapa mennä naimisiin. Näytin mainosta innoissani Teemulle ja päädyimme vielä samana päivänä laittamaan sähköpostia asiaan liittyen.
Koimme, että nyt ehkä löytyi meille sopiva tapa mennä naimisiin ja järjestää meidänlaisemme hääjuhlat ”avaimet käteen”-tyylisesti.
Valitsimme tapahtuman monesta eri syystä, mutta suurin syy oli ehkä se, että perinteisten hääjuhlien suunnittelu tuntui juuri tuolloin työläältä. Perinteisiin juhiin sisältyvien detaljien miettimiset ja toteuttamiset eivät olisi olleet meistä kummallekaan mieleisiä. Lisäksi tämä oli meistä hyvä vaihtoehto perinteisimmille vaihtoehdoille. Asia sai sinetin keskusteltuamme tapahtuman yhteyshenkilön kanssa. Silloin tiesimme, että kaikki tulee menemään hyvin ja että olemme hyvissä käsissä. Koimme, että meitä ja toiveitamme kuunneltiin.Toteutus oli koko prosessin ajan joustavaa ja asiakaslähtöistä.

Oliko suunnittelu helpompaa kuin jos olisitte järjestäneet kaiken itse?

Aivan ehdottomasti oli. Kanssamme käytiin suunnitelmat selvästi läpi. Taustalla oli kokenut häätapahtumia järjestävä tiimi. Kevennyksenä voisi sanoa, että meille jäi lähinnä mietittäväksi kutsuttavat henkilöt ja omat vaatetukset.

Millainen hääpäivänne Talvihää-tapahtumassa oli?

Tapahtuma oli todella hyvin mietitty ennalta valmiiksi, mutta meitä kuunneltiin ja toiveemme otettiin huomioon. Meille päivässä tärkeintä oli, että me ja vieraamme viihdymme ja että meidän hääparina ei tarvitse huolehtia eikä stressata mistään.
Hääpäivämme Radisson Blu Palaza -hotellissa olikin ikimuistoinen, tunnelmallinen ja upea kokemus. Saimme keskittyä olennaiseen eikä meidän tarvinnut huolehtia mistään. Meistä pidettiin erittäin hyvää huolta ja saimme keskittyä nauttimaan hääpäivästä.

Mikä päivässä oli parasta?

Kokonaisuus. Saimme läheisimmät ihmiset kokoon meille tärkeänä päivänä, upeasti toteutetussa juhlassa. Tapahtuman puitteet olivat todella juhlavat sekä onnistuneet ja vieraita ajatellen hotellin keskeinen sijainti oli todella kätevä.


Jäittekö kaipaamaan jotain?

Emme tekisi mitään toisin! Hääpäivä täytti odotuksemme täysin ja kaikki vieraammekin kehuivat päivän olleen todella onnistunut. Tapahtuma oli kuin meille tehty.

Vinkkinne muille häitä suunnitteleville pareille?

Uskaltakaa rohkeasti harkita erilaisia vaihtoehtoja hääjuhlaa suunnitellessanne. Häiden järjestämisen ei tarvitse olla stressaavaa, vaan se voi olla parhaimmillaan hauskaa ja helppoa. Tärkeintä kuitenkin on, että hääpari viihtyy omissa juhlissaan!
Kuvat Elina Manninen

Lue myös:

Noora ja Amir – Kahden kulttuurin häät
Suloiset pastellihäät – Maja ja Martin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.