Nyt se on sitten tehty.
Hääkutsumme lähtivät maailmalle – tai no vähintäänkin ympäri Suomea – eilen: kylmänä, tuulisena ja pikkuriikkisen lumisenakin Runebergin päivänä. Kirjeiden postittaminen edustaa huomionarvoista merkkipaalua pitkäkestoisessa prosessissa, jonka pohjapiirrokset laadittiin jo vajaa vuosi sitten. Tuolloin vieraslistamme sai ensimmäisen, sittemmin hienoisesti muokkautuneen ulkoasunsa.
Sunnuntaista kutsujen lähettämistä edelsi jo dokumentoimamme kirjeiden olemuksen suunnittelutyön ohella lauantaina läpikäyty vieraslistamme pienimuotoinen hienosäätö, jonka myötä lopulliseksi vierasmääräksemme muodostui 57 henkilöä. Varsin sopiva luku intiimin tunnelmallisiin kaupunkihäihimme. Tokihan vierasmäärä todennäköisesti tuosta vielä muuttuu, mutta tästä on hyvä lähteä.
Emme täällä blogissa ole liioin pyrkineet toimimaan vankkana auktoriteettina tai tulevia hääsuunnittelijoita ohjaavina sanaseppoina, mutta nyt, kutsukorttien matkatessa jo kohti lopullisia vastaanottajia, voimme varsin vuolaasti suositella hyödyntämiämme kutsukortti-palveluita. Tokihan olemme tämän suhteen sangen puolueellisia, mutta näin sulhasenkin sanoin on todettava, että kyllä näistä kutsuistamme tuli erittäin, erittäin onnistuneita. Kun em. toteamukseen lisätään vielä, että minkäänlaista yhteistyösopimusta emme hyödyntämiemme palveluiden kanssa ole solmineet, voi lukija olla varma, että tämä suoranainen hypetys tulee varmuudella suoraan allekirjoittaneen sydämestä.
Otetaanpas vielä lyhyt katsaus tämän hääparin kutsukorttirulianssiin:
- Kutsukortit tilasimme Vistaprint-palvelun verkkokaupasta.
- Nimileiman tilasimme eBaysta. Tästä vinkki Cutting the Cake –blogista!
- Postimerkit kävimme hakemassa postitalolta.
Vistaprint on palvelu, joka mahdollistaa kokonaisvaltaisen kutsukortin kustomoimisen. Tarjolla on monta erilaista kuva-/tekstikombinaatiota ja kortin laatuluokkaa, joten täältä saa pari kuin pari varmasti itsensä näköisen kutsukortin. Vistaprint tarjoaa kutsukorttien ohella myös muuta korttipohjaa, ja voipi olla, että paikkakorttien suhteen käännymmekin samaisen palvelun puoleen. Mainittakoon, että suurempien hääkekkereiden kohdalla hinta saattaa hivenen nousta. Meidän tarpeisiimme saimme kuitenkin kortit alta 80 euron. Mukana tuli myös sopivat kirjekuoret.
Nimileima taisi lähteä mukaan n. 7 eurolla – hyvin pieni summa, jolla mahdollistat (ainakin omiin silmiini) hyvin elegantin/persoonallisen viimeistelyn. Sanomattakin selvää, että myös leimasimelle löytyi kattava valikoima, joten tämänkin suhteen on paljon tilaa editoimiselle. Leimasimeen saatte omaa nimeänne, päivämääräänne ja parhaimmillaan mittavampaakin tekstisisältöä, kuten runoja/lausahduksia yms. Jo kortti itsessään on todella hieno, mutta leiman saattelemana…iso plussa.
No kauankos näitä hilavitkuttimia sitten pitää odotella? Kutsukortteja vartoimme noin kolme viikkoa kun taas leimasin saapui kahdessa viikossa. Sormus-postimerkit haimme itse, ja niiden hinta taisi pyöriä n. 30 eurossa. Kaiken kaikkiaan hintaan ja aikaan nähden hyvinkin onnistunut projekti!
Tämän viikon aikana alamme sitten varmastikin saamaan jo ensimmäisiä ilmoittautumisia osallistumisista. Oikein hyvää alkanutta viikkoa, ja palataan jälleen näihin tunnelmiin ensi maanantaina!
– Filosofi
Suomalainen, you might have to be aware of which you always require an actual and true individual to perform them. Online games are for that reason turn on its own, however the game manages qualified inside the dealer / custodian of your activity, which will keep also play a role to ensure the roller rotates at blackjack and roulette greeting cards are dealt at the steady tempo